torstai 23. huhtikuuta 2020

Kesäkurpitsajauhelihakastike

Tämä kastike on muisto lapsuudesta. Ihanista kesälounaista valoisassa keittiössä. Sen kanssa syötiin niin perunaa, riisiä kuin leipääkin. Nykyisin tehdessäni tätä kastiketta, syön sen aina vaalean leivän kanssa. Murustelen leivän lautaselle, päälle laitan ison keon kastiketta (ruokaa jos syödään, niin sitä pitää olla kunnolla!) ja turkkilaista jugurttia. Turkkilainen jugurtti tuo ihanaa raikkautta ruokaan. Ruoka on parhammillaan juuri valmistuttua, mutta syön tätä mielelläni myös seuraavana päivänä. Muistathan ruuan jäähdyttyä laittaa sen pian jääkaappiin. :)


Kesäkurpitsakastike 

2 keskikokoista / 1 iso kesäkurpitsa
400 g jauhelihaa (tai soijaa vastaava määrä)
2 prk tomaattimurskaa
4 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
1 tl valkopippuria
1 tl mustapippuria
1 rkl oliiviöljyä
oman maun mukaan suolaa

Paista jauheliha kypsäksi kasaripannulla. Mausta liha, mutta älä laita vielä suolaa. Pese kuorimattomat kesäkurpitsat hyvin ja kuutioi ne parin cm paloiksi ja lisää jauhelihan joukkoon. Lisää pieneksi leikatut valkosipulinkynnet, öljy ja tomaattimurskat mukaan. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä siihen asti, että kesäkurpitsa on pehmeää. Mausta suolalla maun mukaan. Tarjoile heti haluamasi lisäkkeen kanssa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti