tiistai 30. huhtikuuta 2019

Mansikkasuklaaneliöt

Näiden suklaaneliöiden pohja on suosikkini kaikista mokkapala/suklaaneliöohjeista. Sain sen tuttavaltani 17 vuotta sitten ja en ole yhtä hyvään reseptiin törmännyt ennen sitä tai sen jälkeen. Muistan kun menin kylään tuttavani luokse ja keittiön pöydällä oli juuri uunista otettu suklaaneliöpelti. Nälkäisenä pelti näytti erityisen ihanalta (myönnän olevani aina hieman nälkäinen mikäli kyseessä hyvä syötävä oli se sitten suolaista tai makeaa). Kun sitten tuttavani laittoi palan lautaselle ja sain maistaa sitä, pääsin suklaanirvanaan ja aloin heti tietenkin udella reseptiä. Olin aivan myyty ja siitä lähtien jos olen kyseisiä herkkuja tehnyt, käytän aina tätä reseptiä. Se on ihanan helppo valmistaa ja on aina kuohkea, suklainen ilman suklaata (toki kaakaota löytyy), pehmeä ja kuorrute on suussasulavaa. Tämä päätyi siis myös näiden mansikkaisten neliöiden pohjaksi.

Kuorrute on mukailtu Yhteishyvän mansikkamokkapalojen ohjeesta: https://yhteishyva.fi/reseptit/mansikkamokkapalat/BXmA22bbgG82ImcsM4ckK
Lisäsin kuorrutteeseen hieman vaniljakreemiä, vaniljasokeria ja jätin valkosuklaaraidat pois. Vanilja sopii täydellisesti mansikan pariksi! Tämä sopii hyvin niin lasten kuin aikuistenkin kemuihin ja nyt vapun kynnyksellä vappuherkuksi!


Mansikkasuklaaneliöt 

Pohja:

2,5 dl vettä
200 g voita
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl suolaa

Laita ainekset kattilaan, kiehauta ja jätä jäähtymään.

5,5 dl vehnäjauhoja
4,5 dl sokeria 
200 g voita
2 tl vaniljasokeria
2 tl soodaa

Sekoita ainekset keskenään ja sekoita nesteen kanssa sekaisin. Lisää joukkoon 1 dl piimää (tai jugurttia) ja 2 kananmunaa. Sekoita, mutta älä vatkaa! Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista n. 25 - 30 minuuttia 200 asteessa.

Kuorrute:

100 g muussattua mansikkaa 
75 g voita
6,5 dl tomusokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria
nonparelleja

Sekoita mansikkasoseen joukkoon sulatettu voi, vaniljasokeri ja tomusokeri hiljalleen koko ajan vatkaten. Sekoita joukkoon vielä vaniljakreemijauhe. Levitä kuorrute vielä lämpimän piiraan päälle ja koristele haluamillasi koristeilla. Leikkaa neliön muotoisiksi paloiksi. Tämä on erittäin hyvää lämpimänä ja uunituoreena, mutta myös herkullista seuraavana/seuraavina päivinä jääkaapissa maustuneena. Säilyy useita päiviä jääkaapissa. 


1 kommentti:

  1. Your style is really unique compared to other people
    I have read stuff from. Thank you for posting when you have the opportunity,
    Guess I will just book mark this site.

    VastaaPoista